Kartta - Iida (Nagano) (Iida)

Iida (Iida)
Iida on Japanin kaupunki Honshūn saarella Chūbun tai Kōshin’etsun alueella Naganon prefektuurissa. Se sijaitsee sisämaassa prefektuurin eteläosassa Inan altaan eteläreunalla. Kaupunkia ympäröivät yli kolme kilometriä korkeat vuoret: kaakossa Ina- ja Akaishivuoret, luoteessa Kisovuoret. Tenryūjoki virtaa kaupungin läpi. Kaakossa Iida rajautuu Shizuokan prefektuuriin. Kaupungissa on 99 977 asukasta (toukokuussa 2020) ja sen pinta-ala on 658,66 neliökilometriä.

Iidan linna eli Osahimen linna perustettiin 1200-luvun alkupuolella, ja sittemmin Iida kehittyikin linnanaluskaupunkina, Edo-kaudella vuodesta 1672 lähtien Hori-klaanin hallinnassa. Kaupunki suunniteltiin Kioton mallin mukaan, ja sitä kutsuttiinkin ”pikku-Kiotoksi”. Historiallisesti kaupunki sijaitsi tärkeiden tiereittien solmukohdassa, mutta Meiji-restauraation jälkeen se jäi liikennevirroista syrjään ja taantui paikalliseksi aluekeskukseksi. Kaupunkioikeudet osana Japanin nykyistä kunnallishallintoa Iidalle myönnettiin vuonna 1937. Kaupungin historiallinen keskusta paloi pahoin vuonna 1947. Myöhemmin kaupunki on kasvanut useiden kuntaliitosten kautta, viimeksi vuonna 2005, kun siihen yhdistettiin Kamin ja Minami-Shinanon kyläkunnat. Iidaan on sijoittunut muun muassa elektroniikka- ja elintarviketeollisuutta. Perinteisiä elinkeinoja ovat esimerkiksi mizuhiki-narun, sateenvarjojen ja tofun valmistus. Maaseutualueilla viljellään riisiä ja hedelmiä, kuten omenoita, omenapäärynöitä ja kakeja.

Iida on kulttuurikaupunki, josta olivat lähtöisin Edo-kauden oppinut Dazai Shundai ja taidemaalari Hishida Shunsō. Kaupungin rakennettuun kulttuuriperintöön kuuluvat Bun’ei-jin, Kaizen-jin ja Moto-Zenkō-jin buddhalaiset temppelit sekä Hakusan-shan šintolainen pyhäkkö. Kaupunki tunnetaan myös jōruri-nukketeatteriperinteestään. Eräs luonnonnähtävyys on Tenryūn rotko. Osia kaupungin alueesta kuuluu Etelä-Alppien kansallispuistoon ja Tenryūn–Okumikawan puolikansallispuistoon. Iidaa palvelee JR Tōkain Iida-linja. Kaupungin yhteydet Nagoyan suuntaan ovat vahvat.

 
Kartta - Iida (Iida)
Kartta
Google - Kartta - Iida (Nagano)
Google
Google Earth - Kartta - Iida (Nagano)
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Iida (Nagano)
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Iida (Nagano)
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Iida (Nagano)
OpenStreetMap
Kartta - Iida - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Iida - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Iida - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Iida - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Iida - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Iida - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Iida - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Iida - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Iida - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)